Kuka?
Janette Koskinen – hyvinvointivalmentaja ja liikunnanohjaaja
Asun perheeni (mies ja kaksi poikaa) kanssa yli sata vuotta vanhassa talossa Liesjärvellä. Metsä, järvet ja luonto yleensä ovatkin aina olleet lähellä sydäntäni.
Toimin yksityisyrittäjänä ohjaten erilaisia tanssi-, kuntoilu- ja kehonhuoltotunteja sekä järjestäen mm. tyhy-päivien ohjelmaa. Ohjauskokemusta minulle on kertynyt hyvin nuoresta saakka. Jo yläasteikäisenä nuorena toimin nuorempien lasten kerhonohjaajana sekä leireillä isosena. Myöhemmin opiskelinkin Nuoriso-ja vapaa-aikatoiminnanohjaajaksi liikuntaan suuntautuen, myöhemmin päivitin koulutukseni Yhteisöpedagogi (AMK) tutkinnolla. Koko työurani ajan olen toiminut sivutoimisena yrittäjänä ohjaten erilaisia liikuntaryhmiä ja samalla lisännyt sekä päivittänyt matkan varrella osaamistani useilla liikunta- ja hyvinvointialan koulutuksilla. Nuoriso-ohjaajan, lastenhoitajan, lastentarhanopettajan ja esikouluopettajan työn kautta lopulta päädyin kokopäiväiseksi liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjäksi. Kaiken aikaa olen opiskellut ja opiskelen liikunta- ja hyvinvointialan uusia tuulia ja tuntivalikoimani onkin melko laaja. Voisikin sanoa, että jokaiselle löytyy varmasti jotakin.
Mitä?
Haluan auttaa sinua voimaan paremmin ja ohjata sinua huolehtimaan omasta hyvinvoinnistasi.
Haluatko lisää liikettä arkeesi vai tarvitsetko mieluummin lepoa ja palautumista? Halusitpa sitten kunnon hikitreeniä, rauhallisempaa liikettä, tanssin riemua, metsäretkeä, kehonhuoltoa tai täyttä lepoa ja syvärentoutusta… Kaikki onnistuu!
Liikkuminen saa ja pitää olla hauskaa. Pyrin luomaan tunneilleni rennon ja sallivan ilmapiirin, jolloin jokainen saa tulla sellaisena kuin on ja tehdä oman kunnon mukaan omalla tyylillään. Liikunnan riemua monipuolisella ja sallivalla otteella.
Palautuminen on tänä päivänä monelle tärkeämpää kuin hikitreeni, koska arki itsessään voi olla hyvin kuormittavaa. Kehomme kaipaa useimmiten mieluummin lempeää liikettä ja mieli rauhoittumista, kuin kovatehoista liikuntaa. Toki sillekin on aikansa ja paikkansa. Muista kuunnella omaa kehoasi, minkälaista liikettä tai lepoa se kaipaa.
Mielestäni liikunnan pitää olla ennen kaikkea mielekästä, monipuolista ja se ei saa olla niin vakavaa. Hyvinvoinnin kannalta salliva elämänasenne, tasapaino eri osa-alueiden välillä ja kohtuus kaikessa on tärkeintä!
Missä?
Kotisalini (Sali 836) sijaitsee Tammelan Liesjärvellä ja muille säännöllisille viikkotunneilleni pääset osallistumaan Lounais-Hämeen alueella (mm. Tammela, Forssa, Jokioinen, Humppila). Omien JK-Liikuttaa tuntien lisäksi teen tällä hetkellä ohjauksia mm. Jokiläänin kansalaisopistolla, Wahren Opistolla sekä eri yhdistyksille (mm. Tammelan Ns. Aura, HyvinLiikKuVa ry, Eläkeliiton Tammelan yhdistys, Forssan seudun Hengitysyhdistys). Äänimaljahoitoja teen Sali 836:n tiloissa tai kotikäynteinä.
Ajankohtaista sivulta löytyvät tämän hetken säännölliset viikkotuntini ja niistä JK-Liikuttaa nimellä olevat tunnit ovat avoimia kaikille. Lisäksi voit aina tilata yksityistunnin itsellesi tai omalle porukallesi. Tilauksesta teen yksittäisiä ohjauskeikkoja myös kauemmaksi eli kysy rohkeasti aikatauluani ja tarjousta. Tarvittaessa myös etäohjaukset sujuvat Zoomin kautta.
Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä sinulle sopivaa ohjelmaa!
Alla joitakin käymiäni liikunta- ja hyvinvointialan ohjaajakoulutuksia. Lisäksi olen osallistunut lukemattomiin lyhyempiin koulutuksiin sekä ideapäiviin useiden eri lajien osalta.
Keppijumppa (1997)
Uimaopettajan peruskurssi (1997)
S.A.F.E. Kuntosaliohjaajan pk (1997)
Line Dance (2000)
Teaching Line Dances 2 (2002)
Hyvinvointivalmentaja (2015)
Lavis peruskoulutus (2016)
Lavis jatkokoulutus (2016)
FasciaMethod (2017)
Bungy Pump (2018)
Yoga Flex (2018)
Dance80Fit / DanceFit ((2018)
GOFLO Basic Course (2018)
Asahi C-taso (2018)
Vire-Lavis (2018)
Tanssiksi-ohjaaja (2019)
Fighter Fitness Boxing Instructor (2019)
Tiibetiläinen äänimaljahoitaja ja sointukylpyohjaaja (2019)
Asahi B-taso (2019)
Pilates Flow (2019)
KiddieJam (2020)
Luontoyhteysohjaaja (2021)
Joogaopettajakoulutus 25 op (2022-2023)
Senioriohjaaja (2023)
Kohti STOLia – paritanssiopettajien valmennus (2023–2024)
